ontogenesis

ontogenesis on yksilön olennon kehitys ja eroaa fylogeneesistä, jota kutsutaan fylogeneettiseksi kehitykseksi. Onteneesin käsite juontaa juurensa Ernst Haeckeliin. Sekä ontogeneettisillä että fylogeneettisillä näkökohdilla on rooli modernissa psykologiassa ja lääketieteessä.

Mikä on ontogeny?

Termi ontogeneesi tulee Ernst Haeckeliltä, ​​joka käytti sitä ensimmäisen kerran 1800-luvulla. Sillä välin ontogeneesiin liittyy yksilön kehitys ja sitä vastoin fylogeenia. Ontogeny käsittelee tietyn yksikön rakennemuutoksen historiaa.

Kehityspsykologiassa ontogeneesi tarkoittaa yksilön psykologista kehitystä. Biologia ymmärtää tämän tarkoittavan kehon yksilöllistä kehitystä ja käsittelee yksilöllisen elävän olennon kehitystä, joka alkaa hedelmöitetyn munasolun vaiheesta ja päättyy aikuiseen elävään olentoon. Alkio kehittää askel askeleelta orgaanisia rakenteita, joista tulee täydellisiä elimiä. Yksittäisissä elimissä solut on järjestetty kudoksiin, jotka erottuvat ja erikoistuvat.

Toiminto ja tehtävä

Yleisön mielipiteen mukaan ontogenia liittyy läheisesti fylogeeniaan ja tekee sen ominaisuudet usein näkyviksi. Ontogeenin perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä elävien olentojen fylogeneesista. Ernst Haeckelille tämä oli biogeneettinen peruslaki.

Yksilöllisen kehityksen alku kuuluu ontogeneesille. Tämä alku lokalisoituu hedelmöitetyn munasolun metatsoille. Kehityksen ja siten ontogeneesin loppu on viime kädessä elävän olennon kuolema.

Monisoluiset solut eroavat yksisoluisista. Yksisoluisten organismien emosolu menee tytösoluihin lisääntymisen aikana. Toisin kuin monisoluiset solut, yksisoluisilla organismeilla voi siten olla kuolemattomuus. Ilman kuolemaa päätepisteenä, yksittäisen elävän olennon tulevaisuudella on edelleen lähtökohta, mutta ei enää loppua.Yksisoluisten organismien tapauksessa yhden elävän olennon ontogeneettinen huomio lisääntymisajankohdasta menee päällekkäin vastikään luodun elävän olennon ontogeneettisen huomion kanssa.

Kehitysbiologia ja nykyaikainen lääketiede harkitsevat yleensä elävien organismien kehitystä hedelmöitetyistä munasoluista aikuisorganismeihin termillä ontogeneesi. Yksilöllisen olennon kehittyessä laajalle levinneen oletuksen mukaan tapahtuu vaiheita, joita voidaan verrata heimon kehitysvaiheisiin. Fylogeneettinen kehityssarja välitetään siten lajien kunkin yksilön ontogeneesissä.

Tämä teoria on kiistanalainen tänään. Ongeneettinen huomio sisältää nykyään pääasiassa alkion soluerottelut, jotka johtavat tiettyjen elinten kehitykseen. Monisoluisten solujen biologista ontogeneesiä tarkastellaan nyt raskauden, blastogeneesin, alkiogeneesin, fetogeneesin, syntymän, vastasyntyneen vaiheen, lapsen vaiheen, nuoruuden vaiheen, murros- ja murrosikävaiheissa sekä klimakteerisessa, vanhenemis- ja kuolemanvaiheissa.

Psykologiassa se on erilaista. Freud kehitti yksilön kehittämiseen neljä vaihetta, joista tuli osa infantiilisen seksuaalisuuden opetuksia. Freudin mukaan Granville Stanley Hallin psykogeneettinen perustuslaki viittasi biogeneettiseen perustuslakiin viitaten etnologiaan, samoin kuin Haeckel viittasi heimohistoriaan.

Carl Gustav Jung käytti termiä ontogeneesiin yksilöllisen ja kollektiivisen psyyken yhteydessä. Jälkimmäinen on kunkin yksittäisen sielun perinnöllinen ja yli-henkilöllinen osa ja siten fylogeneesin tuote, jonka kaikki käyvät läpi perimässä. Mentaalisten toimintojen yläosat on erotettava tästä ja muodostavat sielun yksittäisen osan, joka voidaan havaita tietoisuutena henkilökohtaisesta tajuttomuudesta.

Psykologiassa ontogeneesi voi myös vastata henkisten kykyjen ja henkisten rakenteiden kehittymistä tai muutosta yksilöllisen elämäntarinan aikana.

Sairaudet ja vaivat

Psykologia tunnistaa ontogeneettisen vähentymisen siinä mielessä, että terveydentila voidaan jäljittää takaisin oman elämän tarinan tapahtumiin psykoterapeuttisena menetelmänä. Esimerkiksi ihmiset reagoivat traumaattisiin tapahtumiin eri tavoin. Ontegeneesin perusteella traumaattinen tapahtuma voi aiheuttaa patologisia muutoksia yhden ihmisen mielentilassa ja siten psykologisia sairauksia, kun taas toinen henkilö ei reagoi samaan tapahtumaan samoilla psyyken muutoksilla. Viime kädessä kaikki mielisairaudet ilmenevät ongeneettisellä tasolla ja niillä on tuskin fylogeneettinen alkuperä.

Toisaalta fylogeneesi yleisten inhimillisten kehityssuuntausten merkityksessä voi suosia tiettyjä psyyken sairauksia. Haeckelin alkuperäisen teorian mukaan fylogeneesistä voidaan tehdä johtopäätöksiä ontogeneesin perusteella. Siten ontogeneettisen sairauden kehityksen suhteen voidaan tehdä johtopäätöksiä lajin fylogeneettisesti määritetyistä taipumuksista tiettyihin sairauksiin.

Aivan kuten tämä johtopäätös voisi olla pätevä fysiologisiin sairauksiin, se voi olla voimassa myös mielisairauksiin tietyissä olosuhteissa. Nykyaikainen patologia käsittelee tiettyjen sairauksien sekä fylogeneettisiä että ontogeneettisiä näkökohtia. Jos tietylle sairaudelle on fylogeneettinen perusta, tämä sairaus ilmenee automaattisesti useammin ontogeneettisesti kuin sairaus, jolla ei ole fylogeneettistä perustaa.